Talvikelit ovat taas seuranamme ja lunta sen kun pyryttää. Kuka vastaa pihan turvallisuudesta talven muuttuvissa olosuhteissa? Vaikka kiinteistönomistajalla on korostunut vastuu huolehtia alueen turvallisuudesta, on hyvä muistuttaa, että myös asukkaat pystyvät omalta osaltaan osallistumaan turvallisuuden parantamiseen. Yhdessä toimimalla kiinteistönomistaja, asukkaat ja jalankulkijat voivat lisätä turvallista liikkumista talvisäällä.

Kiinteistönomistajan vastuulla on siis huolehtia kiinteistön alueen turvallisuudesta, eli muun muassa siitä, että piha on hiekoitettu, eikä rakennuksesta putoava lumi tai jää aiheuta vaaraa ihmisille tai omaisuudelle. Puhutaan kiinteistönomistajan korostuneesta huolellisuusvelvoitteesta piha-alueen hoitoon. Tämä tarkoittaa sitä, että kiinteistönomistajan on vahingon sattuessa pystyttävä osoittamaan toimineensa talvikunnossapidon osalta huolellisesti.

Vaikka kiinteistönomistajalla onkin korostunut huolellisuusvelvoite, kannattaa asukkaiden ja jalankulkijoiden kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin. Kokosin listan alle!

  1. Noudata puomeja tai varoitusmerkkejä, äläkä missään nimessä siirrä niitä
    Moni kiinteistönomistaja on tilannut talvikunnossapidon huoltoyhtiöltä, mutta runsas lumisade saattaa vaikuttaa huoltoyhtiön aikatauluihin ja kaikkia vaarallisia paikkoja ei ehditä heti hoitamaan kuntoon. Kiinteistönomistajilla pitää olla valmius merkitä liukkaat tai muuten vaaralliset paikat puomeilla tai muunlaisilla varoitusmerkeillä. Kun tämä on tehty, on erittäin tärkeää, että näitä merkintöjä myös noudatetaan. Varoitusmerkkejä tai puomeja ei saa siirtää ja aiheuttaa näin vaaratilanteita muille.
  2. Asukkaatkin tarkkailemaan kiinteistön kuntoa
    Vaikka huoltoyhtiö hoitaisi talvikunnossapidon ja vastuu kiinteistön turvallisuudesta on ensisijaisesti taloyhtiöllä, kannattaa myös asukkaiden olla tarkkana. On hyvä muistuttaa, että asukkaidenkin kannattaa tarkkailla piha-alueen kuntoa ja ilmoittaa havaitsemistaan vaarallisista paikoista hallituksen jäsenille, huoltoyhtiöön tai isännöitsijälle välittömästi.
  3. Omaa varovaisuutta
    Entä mitä jos peilijäässä olevalla pihamaalla sipsuttelee korkokengissä tai liukkaissa ”Reinoissa” ja taittaa nilkkansa? Vaikka kiinteistönomistajalla onkin korostunut huolellisuusvelvollisuus kiinteistön turvallisuudesta, on mielestäni kohtuutonta syyttää vahingosta kiinteistönomistajaa tällaisesta tapahtumasta. Jokaisen tulee käyttää omaa harkintaa ja kantaa vastuu omasta turvallisuudestaan toimimalla harkiten hankalissa olosuhteissa.

Lopuksi haluan muistuttaa kaikkia osapuolia siitä, että yhteistyöllä voimme saavuttaa turvallisemman kiinteistön! Toimimalla yhdessä vältämme tehokkaimmin ikäviä onnettomuuksia, sen sijaan, että olettaisimme jonkun muun huolehtivan kaikesta puolestamme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kiinteistönomistaja voisi jättää lumityöt ja hiekoituksen asukkaiden oman aktiivisuuden varaan. Kiinteistönomistajalla on ensisijainen vastuu turvallisuudesta ja asukkaiden oma aktiivisuus on ainoastaan lisä. Turvallista talvea kaikille!

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.

Kristel Pynnönen Andersson

Juristi