Makea vesi on elämälle välttämätön resurssi kaikkialla maapallolla. Ihmiskunta on muuttanut vesiekosysteemejä viimeisinä vuosikymmeninä nopeasti ja laajamittaisesti. Riittämätön virtaama on yksi tärkeimmistä syistä, joka aiheuttaa haittaa jokien ekosysteemeille. Peräti neljännekseltä maailman väestöstä puuttuu pääsy turvalliseen juomaveteen (1). Puhtaan veden ja sanitaation saatavuus on kuitenkin perusedellytys kehitykselle, ja toisaalta korkea alueellinen vesistressi kasvattaa riskiä veden käyttäjien välisille konflikteille.

Merkittävin vedenkuluttaja maailmassa on maatalous

On selvää, että arvokasta vesiresurssiamme tulisi käyttää viisaasti. Merkittävin vedenkuluttaja maailmassa on maatalous. Makeat vesivarat uusiutuvat, mutta vedenotto ei saa ylittää vesistön kantokykyä. Vesistöjä tulee myös suojella muun muassa liiallisilta ravinteilta, haitta-aineilta ja muilta päästöiltä, roskaantumiselta sekä haitalliselta muokkaamiselta.

Meillä Suomessa makeaa vettä on pääasiassa riittävästi käytössä sekä ihmisille että luonnon ekosysteemeille. Maataloutemme perustuu pitkälti sadeveteen, eikä kastelua käytetä kuin tietyissä tuotantomuodoissa. Vesistöjen pilaantuminen, esimerkiksi Itämeren tila, onkin meillä merkittävin huolenaihe. Ruuantuotannon aiheuttama vesistökuormitus on laajasti tunnistettu haaste yhteiskunnassa, ja sen selättämiseksi onkin käynnissä paljon pitkäjänteistä työtä lakisääteisten toimenpiteiden lisäksi.

Vaikka Suomessa vettä riittääkin, kuluttaa jokainen suomalainen epäsuorasti myös vettä, joka on peräisin rajojemme ulkopuolelta, myös vesiniukoilta alueilta.

Näistä syistä johtuen vähemmälle huomiolle on jäänyt Suomessa tapahtuvan ruuankulutuksen osuus vastuullisessa vedenkäytössä. Vaikka Suomessa vettä riittääkin, kuluttaa jokainen suomalainen epäsuorasti myös vettä, joka on peräisin rajojemme ulkopuolelta, myös vesiniukoilta alueilta. Tällä ns. piilovedellä tarkoitetaan vettä, joka on käytetty jossakin vaiheessa tuotantoketjua. Esimerkiksi monet hedelmät, joita kulutamme Suomessa sellaisenaan, erilaisina mehuina tai vaikkapa viininä, saatetaan tuottaa vesiniukoilla alueilla, joissa niiden tuotanto edellyttää kasteluveden käyttöä. Eurooppaan tuodaan piilovettä eniten Yhdysvalloista, Pakistanista, Turkista, Egyptistä ja Intiasta erityisesti puuvillan, pähkinöiden ja riisin mukana (2). Piiloveden kulutuksemme ei rajoitu vain sellaisiin tuotteisiin, jotka eivät Suomessa menestyisi, vaan tuonti on kasvanut voimakkaasti erityisesti niiden ruoka- ja rehukasvien osalta, joita voitaisiin tuottaa myös Suomessa (3).

Kulutetun vesilitran merkitys riippuu täysin olosuhteista, joissa kulutus tapahtuu. Jos valuma-alueen vuosittain uusiutuvasta vedestä kulutetaan vain murto-osa, on vaikutus lähes olematon verrattuna tilanteeseen, jossa merkittävä osa uusiutuvasta vedestä käytetään. Vesiniukkuusvaikutuksen arviointi perustuu elinkaariarviointiin ja se tuo näkyväksi tuotteiden vaikutuksen paikallisiin vesiresursseihin. Vedenkulutus eri tuotantoketjun osissa suhteutetaan alueelliseen vesiniukkuustilanteeseen.

Luonnonvarakeskuksen Puutarha-LCA-hankkeessa tutkittiin, että suomalaisen mansikan ja vadelman vesiniukkuusvaikutus jää alle 1 m3 ekv/kg, hieman tilasta ja satovuodesta riippuen. Eri maista tehtyjen hedelmien tutkimuksista huomataan, että tulokset ovat monin paikoin samaa suuruusluokkaa suomalaisten marjojen kanssa, mutta joissakin tapauksissa ne voivat nousta jopa monikymmenkertaisiksi. Vaihtelu on kaiken kaikkiaan suurta.

Alkuperämaa voi kertoa riskistä ja herättää kuluttajan pohtimaan tuotteen vesivastuullisuutta.

Miten kuluttaja voisi tehdä vesivastuullisia ruoka- ja muita ostoksia? Toistaiseksi mahdollisuudet tunnistaa vesivastuulliset vaihtoehdot yksittäisten elintarvikkeiden tai muiden tuotteiden joukosta ovat hyvin rajalliset. Alkuperämaa voi kertoa riskistä ja herättää kuluttajan pohtimaan tuotteen vesivastuullisuutta. Kuluttaja ei kuitenkaan voi tietää tuotteen koko tuotantoketjua ja toisaalta myös vesiniukoilla alueilla voidaan käyttää vesiresursseja viisaasti ja vastuullisesti.

Tiedon tarjoajina tuotteen tuottajat ja maahantuojat ovat avainroolissa, ja valveutunut kuluttaja voi kääntyä niiden puoleen tiedon saamiseksi. Kannustankin yrityksiä perehtymään vesivastuuasiaan ja aloittamaan työn omien tuotantoketjujen kartoittamisella. Yritysten vesivastuuviestintää odottaessa kuluttaja voi keskittyä vanhoihin tuttuihin keinoihin: välttää turhaa kulutusta, kierrättää ja korjata tekstiilit, sekä syödä terveellisesti ja muistaa, että ruokahävikin välttäminen on aina ympäristöteko.

Lähteet:

(1) UN Water (2021) Summary Progress Update 2021 – SDG 6 – water and sanitation for all. Geneva, Switzerland.

(2) Dolganova, I., Mikosch, N., Berger, M., Núñez, M., Müller-Frank, A., & Finkbeiner, M. (2019). The Water Footprint of European Agricultural Imports: Hotspots in the Context of Water Scarcity. Resources, 8(3), 141.

(3) Sandström, V., Kauppi, P. E., Scherer, L., & Kastner, T. (2017). Linking country level food supply to global land and water use and biodiversity impacts: The case of Finland. The Science of the Total Environment; Science of the Total Environment, 575, 33-40.

Hävikkifoorumi-hanke (2020–2023) toteutetaan yhdessä upean kumppanijoukon kanssa. Mukana ovat Luonnonvarakeskus Luke, Motiva, Marttaliitto ry, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry, Päivittäistavarakauppa ry ja Valintamuotoilijat. Hankkeessa on mukana myös Kuluttaja-lehti, joka järjestää valtakunnallisen Hävikkiviikon osana hanketta. Pitkäjänteisen yhteistyön ja kehittämisen mahdollistaa maa- ja metsätalousministeriöltä saatu kolmivuotinen rahoitus. Lisätietoa kuluttajaliitto.fi/havikkifoorumi 

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.

Kirsi Usva

LUONNONVARAKESKUS, TUTKIJA