Mitä syöt tänään, mitä syöt huomenna? Entä viikonloppuna? Osalla meistä listat on tehty ja ainekset ostettu. Toiset meistä elävät hetkessä: kaapista nyhjästään, mitä löytyy, kauppaan mennään hakemaan inspiraatiota tai sitten siirrytään valmiiden annosten äärelle. Suunnitelmallisuus tai sen vähäisyys on osa ruokatyötä, jota teemme arjessa.

Ruokahävikin vähentämistalkoissa tarvitaan muutama vanha kikka ja pussillinen uusia. Maatalousyhteiskunnassa ja pula-aikoina ei koko termiä tunnettu. Sekin tiedetään, että vanhemmissa ikäpolvissa ruokahävikkiä syntyy vähemmän kuin nuorilla. Ruokahävikistä on puhuttu aktiivisesti marttatoiminnassa jo pitkään, jotta uudet sukupolvet saadaan mukaan hävikkitalkoisiin.

Tiedon jakaminen, miljoonien ruokahävikkikilojen hämmästely, hävikkiruokaohjeiden kehittely, ruoan säilytysvinkit ja pakkausmerkintöjen lukutaidon lisääminen on hyviä vanhoja keinoja. Erilaiset tietoa lisäävät kampanjat ovat saaneet rahoitusta viimeisen 10 vuoden aikana, ja aihetta on nostettu esiin muun muassa vuosittaisella Hävikkiviikolla. Mutta pelkät perinteiset keinot eivät riitä, kun tavoitteena on puolittaa ruokahävikin määrä Suomessa ja koko Euroopassa.

Suunnitelmallisuuteen on kannustettu yhtenä tekona, jolla voisi vähentää ruokahävikkiä. Mutta uusimmissa tutkimuksissa on huomattu, etteivät jäykät suunnitelmat vähennä hävikkiä, vaan saattavat jopa lisätä sitä. Miksi? Koska arki on täynnä yllätyksiä. Arkitodellisuus on myös ruokalajeja, joita kaikki eivät kelpuuta.

Monella arjen sankarilla, eli lapsiperhearkea pyörittävällä vanhemmalla, ei ole energiaa tehdä perunan kuorista sipsejä – mutta ei ole tarpeenkaan.

Perheissä ruokahävikkiä syntyy monista puroista. Monella arjen sankarilla, eli lapsiperhearkea pyörittävällä vanhemmalla, ei ole energiaa tehdä perunan kuorista sipsejä. Mutta ei ole tarpeenkaan, muistuttaa martta. Riittää, ettei biojäteastiaan menisi niin paljon kasviksia, valmista ruokaa ja maitotuotteita tai viemäriin kahvia. Ja tähän löytyy tahtoa ja kiinnostusta. Kun vain asenne etenisi teoksi.

Keinot ruokahävikin vähentämiseksi löytyvät vain, kun tarkastellaan arjen rutiineja, erityisesti ruokatyötä. Ruokahävikin määrään vaikuttaa asenteiden lisäksi rutiinit ja taidot. Väitöskirjatutkija Kaisa Torkkeli tiivisti Hävikkifoorumi-webinaarissa 8.3., minkälaisia uusia taitoja tarvitaan: neuvottelutaitoa, joustavuutta, joukkoistamista, rohkeutta ja epäonnistumisen taitoa.

Torkkelilla on käytännön vinkkejä, joita jokainen voi kokeilla omaan arkeensa: Jääkaapin inventaario ja pian vanhaksi menevien tuotteiden tyrkyttäminen silmän korkeudella. Rohkeutta kokeilla uusia ”taikajuomia” ja ”hävikkikeitoksia”, ottamaan haltuun tapoja koostaa aterioita, jotka oppii vain kokeilemalla ja tekemällä – ilman tiukkoja ohjeita. Torkkeli kannustaa myös joukkoistamaan omat ongelmat ja kysymään, mitä ylijäämälle voi tehdä. Kysy Martalta Martat-sovelluksessa tai Facebookin ruokaryhmässä, niin saat vastauksia niiltä, jotka mielellään niitä jakavat!

Suunnitelmallinen arki helpottaa arjen kiirettä.

Suunnitelmallinen arki helpottaa arjen kiirettä. Joustavaksi suunniteltu arki ja neuvottelu sopivista tavoista perheen kesken on tärkeää ruokahävikin vastaista työtä. Sopiva määrä ostettua ruokaa tekee hyvää niin terveydelle, taloudelle kuin ympäristöllekin. Kun ostoskoriin valitaan vielä kasvispainotteista ruokaa, kiittävät keho, kukkaro ja luonto.

Katso Puolitetaan ruokahävikki -webinaarin tallenne Martta-akatemiassa. Luo tunnukset ja pääset maksuttomaan webinaariin helpoiten klikkaamalla kalenteria ja siitä päivämäärää 8.3.2022. Webinaarin tallennetta pääset katsomaan osoitteessa: https://moodle.mmg.fi/martat/login/index.php

Kurkkaa myös Saa syödä! -sivuston hävikkivinkit ja ota käyttöön sivuston hyödyllinen annoslaskuri sekä reseptihaku, jotka kaikki löytyvät osoitteesta: https://www.saasyoda.fi/

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.

Maija Soljanlahti

KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, ETM, MARTTALIITTO