Ruokahävikkikäyttäytymiseen voidaan vaikuttaa lisäämällä kuluttajien tietoisuutta ruokahävikin ekologisista ja sosiaalisista vaikutuksista, ja ohjaamalla kuluttajia kestäviin arjen ruokahuollon käytänteisiin.  Myös haastamalla kotitalouden jäseniä pohtimaan ruokahävikin vähentämisen merkitystä niin omalle kotitaloudelle kuin yhteiskunnalle voi saada aikaan myönteisiä muutoksia ruokahävikkikäyttäytymisessä.  On myös aika nostaa kestävä ruoka mediassa tapahtuvaan ruokakeskusteluun ja ohjata sen avulla väestöä kohti kestävämpää ruokakäyttäytymistä. 

Riipin, Poutiaisen ja Kuisman (2021) mukaan ruokahävikkikäyttäytymiseen on kuitenkin toisaalta haasteellista vaikuttaa, koska kuluttajat poikkeavat elämäntavoiltaan toisistaan. Tällä on vaikutusta siihen, mitä keinoja ruokahävikin vähentämisessä olisi mielekkäintä käyttää. Siinä missä toisiin tehoaa hinnan alennukset, syvällisempi tieto ruokahävikistä, älykkäät pakkaukset, jääkaappikamerat, mobiilisovellukset ja kauppojen valikoiman muutokset, niin osalle ruokahävikin minimointi onnistuu, jos vaikkapa vedotaan kulinaarisiin intresseihin markkinoinnin ja viestinnän keinoja käyttäen. Kuluttajien erilaisista elämäntavoista johtuen kotitalouksien rutiininomaisiin ruokahuollon käytänteisiin on haasteellista vaikuttaa, sillä se edellyttää useiden vaikuttimien samanaikaista huomioimista.  

Valtaosa ruokahävikkiin liittyvistä tutkimuksista on keskittynyt ensisijaisesti hävikkiä aiheuttaviin tekijöihin. Sitä vastoin meillä on niukasti tutkimusnäyttöä interventioista, joissa tavoitteena on ruokahävikkikäyttäytymisen muuttaminen. Tähän mennessä raportoitujen tutkimusinterventioiden tehokkuus on myös osoittautunut heikoksi. Tutkijoiden mukaan Agenda 2030 tavoitteen saavuttaminen, eli ruokahävikin puolittaminen elintarvikeketjun loppupäässä, edellyttääkin vaikuttavia, pysyviä ja uusia innovaatioita.  

Suomen hallituksen hyväksymässä hävikkitiekartassa yhtenä kärkenä on ”Kasvatuksella ja tiedolla kohti kestävämpää yhteiskuntaa”.  Perusopetuksen kestävä ruokakasvatus rakentuu tutkimusperustaisen tiedon varaan, ja opetuksessa ja ohjauksessa tarkastellaan kaikkien ruokaketjun toimijoiden toimintaa kestävän kehityksen eri ulottuvuuksista käsin (ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus). Tutkimusperustaista tietoa tarvitaan, kun halutaan saada oppilaat näkemään ja ymmärtämään, kuinka esimerkiksi ruokahävikin vaikutukset kietoutuvat kestävän kehityksen eri ulottuvuuksiin. Ruokahävikin vähentäminen on perinteisesti liitetty tarkkaan taloudenpitoon ja ruuan tuhlaamisen välttämiseen. Tänä päivänä ruokahävikki ymmärretään myös globaaliin ruokaturvaan ja ympäristön tilaan liittyvänä ongelmana. 

Itä-Suomen yliopiston kotitaloustieteen yksikössä tutkitaan, kuinka kestävää perusopetuksen ruokakasvatus on, ja miten ruokakasvatuksen kestävyyttä voitaisiin lisätä. Tutkimuskohteena ovat perusopetuksen ruokakasvatusta antavien opettajien pedagoginen toiminta, oppikirjojen ruokakasvatukseen ja ruokahävikkiin liittyvät sisällöt sekä kodeissa tapahtuva toiminta ruokahävikin vähentämiseksi.   

Paraikaa tutkimushankkeessa on meneillään Kestävän ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, mikä kohdistuu 7–9 luokkalaisiin. Tutkimushankkeessa mitataan oppilaiden koulussa tapahtuvaa lautashävikkiä ja ruokaan ja ruokahävikkiin liittyviä asenteita sekä ruokahävikkikäyttäytymistä ennen ja jälkeen opintokokonaisuuden. Tutkimuksellisen mielenkiinnon kohteena on myös se, kuinka oppilaiden oppiminen kestävään ruokaan liittyvästä tiedosta ja käytänteistä heijastuu oppilaiden koteihin.  

Kotitalouksien ruokahävikkikäyttäytymiseen voidaan siis vaikuttaa useita keinoja käyttäen. Vähemmälle huomiolle yhtenä keinona on mielestäni kuitenkin jäänyt mediassa tapahtuva ruokakeskustelu. Suomalaisessa ruokapuheessa keskitytään ruuan terveellisyyteen, puhtauteen ja luonnonmukaisuuteen. Myös painonhallintaan liittyvät kysymykset, ruuan tuotannon eettisyys ja vaikutukset ympäristöön ovat muokanneet kuluttajien suhtautumista ruokaan. Mielestäni ruokapuhetta ruuan tuotannon ja kulutuksen ekologisista ja sosiaalisista vaikutuksista olisi lisättävä.  

Tässä ruokapuheessa voimme kaikki olla osallisia. Se ei ole vain tutkijoiden, säätelyä hallinnoivien tahojen, oppilaitosten tai kotitalousalan järjestöjen tehtävä. Olisiko nyt aika kääntää uusi sivu suomalaisessa ruokapuheessa ja ohjata sen avulla väestöä kohti kestävämpää ruokakäyttäytymistä? Otetaan keskusteluun kriittinen ote ja pohditaan yhdessä, mitä käsite kestävä ruoka voi tarkoittaa. Milloin ruoka on kulttuurisesti, taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää? Ruokajärjestelmässä on useita toimijoita ja on tärkeä pohtia missä määrin kestävän ruuan ideaalissa toteutuu oikeudenmukaisuus kaikkia toimijoita kohtaan. On myös hyvä pohtia, mikä merkitys kestävän ruokavalion noudattamisesta on minulle ja muille, ja miten ruokajärjestelmä tuottaa hyvinvointia/pahoinvointia? Kaiken toimintamme takana vaikuttaa kuitenkin isompi asia, oma maailmankuvamme. Siis se, käsitämmekö hyvinvoinnin materian kautta, pidämmekö ihmisiä ensisijaisesti kuluttajina ja uskommeko, että ihminen on luonnon herra? 

Lähteet:

Riipi, I., Poutiainen, M. & Kuisma, M. 2021. Esteet ja ajurit kuluttajien ruokahävikin vähentämisessä : Kirjallisuusselvitys. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 85/2021. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 35 s.

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.

Anna-Liisa Elorinne

Kotitaloustieteen professori ja ravitsemustieteen dosentti, FT, Itä-Suomen yliopisto