Hävikkifoorumi-hankkeen blogisarjassa ovat äänessä kaikki hankkeen mainiot asiantuntijat! Tällä kertaa esittelyvuorossa on Marttaliiton kehittämispäällikkö Maija Soljanlahti, joka on mukana kehittämässä marttojen digineuvontaa kotitalouksien ruokahävikin vähentämiseksi.

Marttojen kotitalousasiantuntijat kohtaavat vuosittain satojatuhansia suomalaisia. Kun he kertovat vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen, kaksi kolmesta heidän kohtaamistaan henkilöistä on kiinnostunut aiheesta. Tämä ilahduttaa – ja se, että loppu kolmannes vaikuttaa olevan edes jonkin verran kiinnostunut vähentämään ruokahävikkiään.

Sukupuoli tai ikä ei erottele kiinnostusta, mutta kaikilla ajatus ei ole vielä konkretisoitunut omaan arkeen. Tähän haasteeseen martat haluavat tarttua!

Sukupuoli tai ikä ei erottele kiinnostusta ruokahävikkiin.

Martat kokevat, että suomalaiset kaipaavat edelleen käytännön vinkkejä hävikin vähentämiseksi. Arjen perustaidot riittävät jo pitkälle, mutta esimerkiksi ruokaohjeissa jonkun kasviksen, mausteen tai jauhon korvaaminen toisella raaka-aineella vaatii jo uskallusta ja osaamisen soveltamista. Ja erilaista tietoa vaatii se, että uskaltaa ja osaa käyttää nuupahtaneen tuotteen.

Martat vinkkaavat omassa toiminnassaan hävikin vähentämiseen esimerkiksi antamalla hävikkiruokavinkkejä ja uudelleenlämmitysohjeita. Ruokakursseilla ei koskaan heitetä ruokaa pois, vaan ruoka pakataan asiakkaille mukaan tai henkilökunnan lounaiksi. Kursseilla myös puhutaan hävikistä, lajittelusta ja kestävistä ruokavalinnoista.

Marttojen suunnittelemat ruokaohjeet ottavat huomioon pakkauskoot. Eli ruokaohjeessa käytetään koko tölkki tomaattimurskaa tai kauravalmistetta. Tarvittaessa ohjeissa on vinkkejä, mihin yli jääneen raaka-aineen voi käyttää.

Marttaliiton kehittämispäällikkö Maija Soljanlahti.

Neuvonnalla kohti kestävämpiä ruokavalintoja

Käytännössä esimerkiksi jääkaapintyhjennysruoat, kauppojen aletuotteiden käyttäminen, kuten myös viikon ruokalistan suunnittelu kiinnostavat. Ihmiset innostuvat, kun he hoksaavat hyödyn, joka on sekä taloudellista että ympäristölle ystävällistä. Tähderuoan jäähdytys, säilytys ja käyttö haastaa monen arkea.  Myös pakkausmerkinnät muun muassa ruoan säilyvyyden suhteen eivät ole kaikille tuttuja, ja neuvontaa tarvitaan edelleen.

Parhaiten asiaan pureudutaan keskustelulla ja kohtaamalla ristiriitoja. Moni ei uskalla syödä tähderuokaa vaan katsoo, että on helpompi laittaa ruoka biojätteeseen kuin miettiä, mitä tästä tekisi. Ruoan muovipakkaukset arveluttavat ympäristön kuormituksen näkökulmasta, mutta toisaalta tiedetään, että hyvä pakkaus estää ruoan pilaantumista.

Hävikkifoorumi on martoille oiva mahdollisuus kehittää digineuvontaa.

Kun kohtaamiset tapahtuvat vielä tänä vuonna enimmäkseen verkossa, martat toivovatkin kevyitä tapoja neuvoa ruokahävikin vähentämistä juuri digitaalisesti: sosiaalista mediaa hyödyntäen isommille joukoille ja vaikkapa WhatsAppia käyttäen kohdennetulle porukalle.

Hävikkifoorumi on martoille oiva mahdollisuus kehittää digineuvontaa. Tule mukaan esimerkiksi ottamalla marttojen somekanavat seurantaan: Instagramissa @marttailu ja @lounastuulella, Twitterissä @Marttaliitto. Facebookissa ryhmän nimi on Martat vinkkaa. Kurkkaa myös, miten oman alueesi marttojen piiri toimii somessa!

Hävikkifoorumi-hanke (2020–2023) toteutetaan yhdessä upean kumppanijoukon kanssa. Mukana ovat Luonnonvarakeskus Luke, Motiva, Marttaliitto ry, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry, Päivittäistavarakauppa ry ja Valintamuotoilijat. Hankkeessa on mukana myös Kuluttaja-lehti, joka järjestää valtakunnallisen Hävikkiviikon osana hanketta. Pitkäjänteisen yhteistyön ja kehittämisen mahdollistaa maa- ja metsätalousministeriöltä saatu kolmivuotinen rahoitus. Lisätietoa kuluttajaliitto.fi/havikkifoorumi 

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.

Maija Soljanlahti

KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ, ETM, MARTTALIITTO