Syksyisin vuokra-asuntomarkkinoilla on vilkasta. Osaltaan tähän vaikuttaa esimerkiksi se, että opiskelijat suuntaavat kohti opiskelupaikkakuntia. Tämä näkyy myös Kuluttajaliiton neuvonnoissa, joissa etenkin syksyisin vuokra-asuminen herättää paljon kysymyksiä. Olemme poimineet alle muutamia muuttamiseen liittyviä kysymyksiä, jotka toistuvat asumisneuvonnassamme usein. 

Määräaikaisesta vuokrasopimuksesta irtaantuminen 

Monesti vuokralaiset kysyvät neuvonnassa, kuinka päästä irti määräaikaisesta vuokrasopimuksesta. Tilanne saattaa esimerkiksi olla, että on tehty puolen vuoden määräaikainen vuokrasopimus, mutta nyt olisi määräaikaisen vuokra-asunnon tilalle löytynyt pysyvämpi vuokra-asunto ja tähän asuntoon pääsisi muuttamaan aikaisemmin.  

Määräaikainen vuokrasopimus päättyy lähtökohtaisesti aina sopimukseen merkittynä päivänä. Mikään ei estä kuitenkaan sopimasta vuokranantajan kanssa toisin. Asiasta kannattaa neuvotella, sillä voihan olla, että vuokranantajakin haluaisi asunnon käyttöönsä aikaisemmin. Erityisellä perusteella kuten esimerkiksi toiselle paikkakunnalle työn perässä muuttamisen vuoksi sopimus voidaan päättää aikaisemmin. Tällöinkin on huomattava, että vuokranantajalla voi olla oikeus kohtuulliseen korvaukseen aiheutuneesta vahingosta.   

Vuokravakuuden palauttaminen 

Lattiassa naarmuja. Lapset piirtäneet seinille. Halkeamia lavuaarissa. Taulun jälkiä seinässä. Asumisneuvonnassamme keskustellaan usein siitä, milloin vuokravakuudesta voi pidättää rahaa. 

Lähtökohta on aina, että vuokralainen ei ole vastuussa tavanomaisesta kulumisesta, jota on esimerkiksi hyvin pienet naarmut. Tavanomaisen kulumisen rajan arviointi on kuitenkin tapauskohtaista. Merkitystä on sillä, kuinka kauan asunnossa on asuttu ja missä kunnossa asunto on ollut, kun siihen muutettiin. Juuri remontoidussa asunnossa hyväksytään lyhyen vuokra-ajan jälkeen vähemmän asumisen jälkiä kuin kauan sitten remontoidussa asunnossa, jossa on asuttu ehkä jo vuosikymmen. Ei ole siis yksiselitteistä sääntöä, että vuokra-asunto tule palauttaa samassa kunnossa kuin missä se on ollut vuokrasuhteen alussa.  

Muutto on jo sovittu ja vuokranantaja järjestämät asuntonäytöt 

Yhteisymmärryksessä ja hyvässä hengessä vuokrasopimus on irtisanottu ja irtisanomisaikaa on jäljellä joitakin viikkoja. Vuokranantaja haluisi järjestää useita asuntonäyttöjä. Miten näitä sovitaan? 

Vuokranäyttöjen järjestäminen tulee ajoittaa vuokralaiselle sopivaan aikaan, mutta vuokralainen ei saa kohtuuttomasti vaikeuttaa näiden asuntonäyttöjen pitämistä. Vuokralaiselle aiheutuva vaiva tulisi olla mahdollisimman pieni. Lisäksi vuokralaisella on oikeus olla paikan päällä – onhan omat tavarat usein vielä asunnossa.  

…entäs sitten se korona… 

Asuntonäyttöjä on syytä porrastaa, eikä julkisia näyttöjä voi suositella. Tulisi pitää huolta, että asunnoissa kerralla olevien ihmisten määrä pysyy sellaisena, että turvavälit pysyvät. Maskien käyttö ja oikeanlainen yskiminen parantaa vielä entisestään näyttöjen turvallisuutta. Pintojen desinfioinnista näytön jälkeen voidaan sopia erikseen. Vaikka vuokralaisella on oikeus olla asunnossa näytön aikaan, pakkoa ei ole, jos ihmiskontaktien määrä huolestuttaa.  

Toivotamme oikein hyvää syksyä ja onnistuneita muuttoja. Jos muuttamiseen tai muuhun asumiseen liittyvät kysymykset kuitenkin askarruttavat, Kuluttajaliiton asumisneuvontaan voi olla yhteydessä! 

Tiesitkö? Kuluttajan lakineuvonta neuvoo Kuluttajaliiton jäseniä asumisasioiden lisäksi myös muissa kuluttajan ja julkisten palveluiden käyttäjien oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Menivätkö autokaupat pieleen? Tiedätkö oikeutesi potilaana? Hanki kuluttajan lakineuvonta 15 eurolla vuodessa – kun liityt nyt, saat ensi vuoden maksutta!

Blogikirjoitukset eivät ole Kuluttajaliiton virallisia tiedotteita, lausuntoja, julkilausumia tai kannanottoja. Blogit ovat yhteiskunnallisia keskustelunavauksia kirjoittajan esiin nostamista näkökulmista. Blogeissa julkaistaan myös vieraskynätekstejä.

Emmi Meriranta

Juristi