Tietoisuutta potilaan oikeuksista tulee parantaa – Kuluttajaliitto avaa potilaiden oikeuksiin liittyvän neuvontanumeron

TIEDOTE 2.3.2020

Mitä kaikkea kuuluu potilaan oikeuksiin? ”Moni ei ole riittävän tietoinen omista oikeuksistaan potilaana ja terveydenhuollon asiakkaana” sanoo Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell. Kuluttajaliitto avaa neuvontanumeron potilaiden oikeuksiin liittyen ja tekee jatkossa vahvasti työtä myös potilaan oikeuksien parantamiseksi.

Potilaan oikeudet ovat perusoikeuksia, jotka kuuluvat kaikille. Potilaana ihminen on usein heikoimmillaan ja juuri silloin oikeuksien turvaaminen on tärkeimmillään. ”Potilas onkin lähtökohtaisesti haavoittuvassa asemassa ja siksi potilaiden oikeuksiin liittyvät kysymykset ovat tärkeitä ja aina ajankohtaisia” toteaa Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.

Kuinka nopeasti hoitoon tulee päästä? Mitä tehdä, jos kokee että kohtelu hoitopaikassa on ollut huonoa? Entä jos on tapahtunut potilasvahinko? Potilaan oikeudet koetaan usein hankaliksi ja etäisiksi asioiksi, ennen kuin tilanne osuu omalle tai läheisen kohdalle. Hoitopaikan valinta, potilasasiakirjat, hoitoratkaisut – eteen saattaa tulla kerralla monia kysymyksiä ja vastausten saaminen voi olla työn takana.

Neuvontanumero aukeaa maaliskuussa

Kuluttajaliitto tarjoaa 2.3. alkaen kaikille avointa ja maksutonta neuvontaa potilaiden sekä sosiaalipalvelujen asiakkaiden oikeuksista. Kuluttajaliitto on jo aiemmin antanut potilaiden oikeuksiin liittyvää neuvontaa omille jäsenilleen. Uusi neuvontanumero palvelee kaikkia neuvoa kaipaavia lisämaksuttomassa numerossa.

Potilasoikeusneuvonta

Kuluttajaliiton kaikille avoin, maksuton neuvonta potilaiden sekä sosiaalipalvelujen asiakkaiden oikeuksista maanantaisin klo 13–15 numerossa 09 – 45422150 (mpm/pvm).

Neuvontaa myös potilas- ja sosiaaliasiamiehenä työskenteleville

Kuluttajaliitto tarjoaa neuvontaa potilas- ja sosiaalioikeuden asioissa erikseen myös potilas- ja sosiaaliasiamiehinä toimiville heidän työn0sä tueksi. Potilasasiamies auttaa eteenpäin terveydenhuollon ongelmatilanteissa. Jokaisessa terveydenhuollon toimintayksiköissä on potilasasiamies, jonka ohjausta tai neuvoja potilas voi pyytää, jos hän on tyytymätön hoitoonsa tai kohteluunsa. Sosiaalihuollon vastaavista tehtävistä puolestaan vastaa kunnan nimeämä sosiaaliasiamies. Kuluttajaliitto järjestää myös koulutuksia aiheesta sekä potilaille että alan ammattilaisille.

Neuvonta-aika potilas- ja sosiaaliasiamiehinä toimiville on maanantaisin 2.3.2020 alkaen klo 10–12 numerossa 09 – 45422150 (mpm/pvm).

Lisätietoja:
pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell
puh. 040 5566 421