Valtti - tietosuora nuoren talouteen
Suomeksi På svenska

Ruoka

Ruoka muodostaa ison osan jokapäiväisistä menoista. Ruoka kuuluu onneksi niihin menoihin, joihin voi itse vaikuttaa. Kaikkein parasta on, että usein on niin, että voit sekä alentaa ruokailuun kuluvia kustannuksia ja samaan aikaan jopa syödä terveellisemmin kuin aikaisemmin!

  • Älä mene nälkäisenä ruokakauppaan!
  • Tee ostoslista ennen kauppaan menoa, silloin ostat sitä mitä tarvitset.
  • Suunnittele ruokalista viikoksi eteenpäin ja käy sitten kaupassa. Suunnitelmallisuus kannattaa ja tulee halvemmaksi kuin jos joka päivä käväiset kaupassa. Useat vierailut ruokakauppaan johtavat useampiin heräteostoksiin ja sellaisten tuotteiden ostamiseen, joita et edes ajatellut ostavasi. Ajan, joka kaupassakäynniltä säästyy, voit vaikkapa käyttää ruoanvalmistukseen.
Käytä ruoanlaittoon enemmän aikaa ja säästä rahaa
  • Vertaile pienellä painettuja kilohintoja kauppojen hintamerkinnöissä. Huomaat että pienemmän pakkaukset ovat usein paljon kalliimpia. Mieti voisitko ostaa isomman pakkauksen ja vaikka pakastaa osan.
  • Hanki peruskeittokirja, josta löydät tavallisimpien ruokien ohjeet. Näin ruoanlaitto helpottuu, eikä sinun tarvitse miettiä, kuinka kauan mitäkin ruokaa tulee kypsentää tai kuinka monta astetta uunissa tulee olla.
Valmista suurempia annoksia, kuin tarvitset vain yhtä ruokailukertaa varten.
  • Kun olet suunnitellut ruokalistan, voit tehdä jotain ruokia suuremmankin määrän ja pakastaa osan (esimerkiksi makaronilaatikkoa).
  • Kun tulet kotiin nälkäisenä ja väsyneenä koulu- tai työpäivän jälkeen, on kätevää kun kotona on helposti valmistettavia/lämmitettäviä ruokia. Sortuminen nopeaan mutta kalliiseen ja ravintoarvoltaan vähäiseen pikaruokaan vähenee.
  • Ostaako valmiina vai tehdä itse? Kun on kiire, ostaa mieluummin ruoan valmiina. Usein valmisruoat tulevat kalliimmiksi kuin itse tehtynä, mutta näin ei välttämättä ole aina. Itse tekemällä saa kuitenkin tuoreempaa ja maistuvampaa ruokaa.
  • Lisää siis pakastimeesi itse valmistamiasi ruokia pienemmissä rasioissa, kalapuikkoja, kananuggetteja, pakastevihanneksia, pakastepizzaa, kasvispihvejä jne. Kaikkea sellaista, mitä on helppo ottaa ja lämmittää kun haluat nopeasti saada ruokaa.
  • Pavut, herneet ja linssit ovat hyvä vaihtoehto lihalle.
  • Itse tekemällä voi monesti säästää rahaa, jonka voi käyttää johonkin muuhun. Vertaile kuitenkin mikä on kannattavaa. Jos olet sinkku, etkä edes usein syö kotona, voit säästää kenties jossain muissa menoissa. Muista kuitenkin terveellinen ruokavalio vaikka söisitkin useasti ulkona!
  • Pienet ostokset kasvattavat suuresti menoja!Heräteostokset ovat usein esimerkiksi karkkia, suklaata tai sipsejä. Pyri välttämään pieniä heräteostoksia, niin rahaa säästyy johonkin tarpeellisempaan. Voit vaikka käydä useammin ravintolassa syömässä jotain hyvää. Pienistä ostoksista kertyy vuoden mittaan suuri summa!

 

 

Törkeen hyvää ja halvalla


Koska olet viimeksi syönyt jotain järkyttävän hyvää? Törkeen hyvää -esitteestä löydät ohjeet, joilla teet laadukasta ruokaa vähällä rahalla ja vaivalla. Saat sapuskat itselle ja suurempiinkin spektaakkeleihin. Kaikki reseptit ovat takuuvarmoja vaihtoehtoja opiskelijan perinteiselle makaroni-tonnikalasörsselille.


Mistä esitettä saa?


Esitettä on jaossa opiskelija-asuntotoimistojen ja nuorisoasuntosäätiön kautta ja sitä voi tilata Finfoodista sähköpostilla. Postituskulut alkaen 4 €. Noutamatta jääneistä paketeista veloitetaan sekä lähetys- että palautuskulut. Voit myös tulostaa esitteen itsellesi PDF-muodossa tästä linkistä: Törkeen hyvää!


 

Keittokirja netissä!

Finfood Keittokirja tarjoaa kotikeittiöön soveltuvia ruokaohjeita arkeen ja juhlaan. Keittokirjasta löydät myös tietoa ruokasesongeista, juhlien järjestämisestä ja erityisruokavalioista.

Kokeile Keittokirjassa avattua uutta palvelua, joka arpoo toivomusten mukaan ruokalistan ja -ohjeet viidelle päivälle. Kätevää! Viikon ruokalista


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy