Töihin
|
Työlainsäädäntö on
mutkikas viidakko. Tältä sivulta löytyvät kuitenkin perusohjeet
työsuhteen aloittamiseen ja myös lopettamiseen. Katso myös,
jos mieli vetää maailmalle töihin tai opiskelemaan.
Töissä nuorena
|
| Jos työntekijä on ollut kalenterikuukauden aikana töissä vähintään 14 päivää tai vähintään 35 tuntia, hän saa kaksi päivää vuosilomaa kyseistä kuukautta kohden. |
Brutto ja netto
Bruttopalkka on palkka, jonka työnantajasi maksaa sinulle. Tästä palkasta vähennetään verot ja muita maksuja (työttömyys- ja sairasvakuutusmaksut, työeläkemaksut). Palkka joka vihdoin ilmestyy tilillesi on nettopalkka, eli paljonko palkasta jää oikeasti käteen ja käyttöön. Katso laskukoulusta miten lasket nettopalkkasi veroprosentin mukaan!
Työtodistus
Kun lopetat työpaikassa, sinulla on oikeus saada työtodistus. Siihen merkitään missä olet ollut töissä, kuinka
kauan ja mitä olet tehnyt. Jos haluat, voit pyytää pomoltasi myös
arvostelun siitä, miten työsi on sujunut. (Huom! Jos pyydät kirjallisen arvion, sen tulisi aina olla positiivinen. Jos
työnantajalla on jotain huonoa sanottavaa työstäsi, hänen tulee
jättää kohta tyhjäksi. Ketään ei saa haukkua työtodistuksessa!)
Jos itse päätät irtisanoutua, kannattaa todistukseen pyytää
maininta että työsuhde loppui omasta pyynnöstäsi. Tulevat
työnantajat tietävät silloin, ettet ole saanut potkuja, vaan
olet itse halunnut lopettaa. Työtodistukset kannattaa laittaa talteen ja
säilyttää siististi. Tarvitset niitä myöhemmin hakiessasi uutta
työpaikkaa, kirjoittaessasi omaa ansioluetteloasi tai joskus
myös hakiessasi opiskelemaan.
Työnantajalla on velvollisuus antaa työtodistus, jos sitä
pyydetään kymmenen vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä.
Todistusta työntekijän työtaidoista ja käytöksestä on kuitenkin
pyydettävä viiden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä.
Uudessa työpaikassa
Kaikki on ihanaa, vai onko? Jos tuntuu että joku asia uudessa
työpaikassa ei mene ihan niin kuin pitäisi, kannattaa siitä jutella vaikka vanhempien kanssa tai klikata netistä auki lisää
tietoa. Aina välillä voi olla, että työnantaja ei otakaan nuorta
työntekijää yhtä vakavasti kuin muita tai ajattelee että nuori
ei tiedä hänelle kuuluvia oikeuksia töissä.
Kun olet töissä, sinulla on velvollisuuksien ja vastuun lisäksi
myös oikeuksia. Nämä oikeudet on merkitty myös lakiin. Työlainsäädäntö määrittelee
työehdot, jos alalla ei ole käytössä omaa työehtosopimusta. Voit
kysyä pomoltasi miten asia on omassa työpaikassasi.
Tässä muutama esimerkki jolloin kaikki ei ole niin kuin pitäisi:
- Palkka ei tule tilille silloin kuin pitäisi
- Palkka ei olekaan sama kuin sovittiin
- Työpäivät venyvät todella pitkiksi
- Pomo ei anna kirjallista työsopimusta vaikka olet pyytänyt
- Sopimuksista ei pidetä kiinni
Jos olet sitä mieltä, että työnantaja on menetellyt väärin,
kannattaa ensin jutella oman työpaikkasi työsuojeluvaltuutetun
kanssa. Voit myös ottaa yhteyttä työsuojelupiiriin.
Työsuojelupiiri opastaa ja valvoo vaikkapa työpaikkojen turvallisuutta ja työsuhteen ehtoihin liittyviä asioita.
Oman työsuojelupiirisi yhteystiedot saat kuntasi
puhelinvaihteesta tai internetistä.
Jos kuulut oman alasi ammattiliittoon, voit soittaa liittoon ja
kysyä neuvoa. Vaikka et kuuluisikaan ammattiliittoon, liiton
työttömyyskassaan liittyminen kuitenkin kannattaa mahdollisen
työttömyyden varalta. Ammattiliittoon ja liiton
työttömyyskassaan kuulumisesta täytyy maksaa. Vastineeksi
saat neuvoa ja tukea esim. hankalissa tilanteissa työnantajan
kanssa sekä turvaa mahdollisen työttömyyden tai sairauden
varalle. Olet joskus ehkä kuullut esim. tupo-neuvotteluista. Tämä
tarkoittaa sitä, että myös koko yhteiskuntaa koskevissa
neuvotteluissa oma liittosi neuvottelee puolestasi uusista ehdoista, joiden on
tarkoitus parantaa työoloja ja turvata kunnollinen palkka.
Mistä uusi duuni?
Vanha työ alkoi kyllästyttää ja otit loparit. Opiskelukaan ei
oikein kiinnostaisi, ainakaan ihan vielä. Uutta työtä voit hakea
käväisemällä työvoimatoimistossa juttusilla. Työvoimatoimiston
kautta tulevat avoimet työpaikat voit tarkistaa myös netissä www.mol.fi.
Lisäksi voit selata lehtien palstat joilla tarjotaan
töitä, lähettää avoimia hakemuksia kiinnostaviin yrityksiin tai
vaikka käydä henkilökohtaisesti paikanpäällä kysymässä työtä.
Jos näit kivalta vaikuttavan paikan lehdessä, ilmoituksessa
yleensä pyydetään lähettämään kirjallinen hakemus tiettyyn
päivään mennessä. Näin se käy:
Ensinnäkin, muista olla ajoissa! Kirjallinen hakemus koostuu yleensä
vapaamuotoisesta hakemuksesta, jossa kerrot miksi olet kiinnostunut
paikasta ja perustelet miksi juuri sinut pitäisi palkata.
Liitteeksi hakemukseen laitat ansioluettelosi eli CV:n (tulee latinan sanasta curriculum vitae). CV:ssä listaat aikaisemmat työpaikkasi, koulutuksesi ja muut toimintasi, esim. järjestötyöt, kielitaidon, atk-taidot tai vaikka lyhyesti harrastuksesi. CV:n on tarkoitus korostaa parhaita puoliasi ja erottaa sinut muista hakijoista. Omaperäisyys ja persoonallinen ote hakemuksessa kannattaa usein, jos et ole hakemassa varsin perinteiseen tilitoimistoon. Älä kuitenkaan liioittele. Netistä löydät useita ohjeita sekä työhakemuksen että CV:n tekoon ja asetteluun. Muistathan että myös tekstinkäsittelyohjelmissa (esim. Microsoftin Word) on tallennettuina valmiita lomakepohjia eri käyttötarkoituksiin.
Hakemuksesi perusteella sinut voidaan palkata tai kutsua
työhaastatteluun. Haastattelu on tilaisuus vakuuttaa työnantaja
että he haluavat palkata juuri sinut töihin. Ole ajoissa, pukeudu
siististi ja ota mukaasi kopiot aikaisemmista työtodistuksista,
koulutodistuksista ja muista papereista, jotka haastattelijasi
kenties haluaisi nähdä. Ole oma itsesi ja onnea matkaan!
Älä kuitenkaan masennu, vaikka saisit hakemuksiisi vain
kielteisiä vastauksia tai haastattelu ei mennytkään putkeen.
Niin voi käydä ja käy kaikille joskus. Ei muuta kuin uusi yritys, ehkä
silloin jo tärppää.
Työsuhteen päättyminen
Työnantaja voi irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan
työsopimuksen joko työntekijästä johtuvista syistä tai
tuotannollisista tai taloudellisista syistä. Irtisanomissyyn pitää aina olla
asiallinen ja painava. Työntekijälle on annettava varoituksella
mahdollisuus korjata menettelynsä, jos työnantaja harkitsee
irtisanomista työntekijästä johtuvista syistä. Laissa on tarkoin
määrätty, ettei irtisanomisen syy saa olla muun muassa
sukupuoli, poliittiset mielipiteet, uskonto tai lailliseen
lakkoon osallistuminen. Työntekijä voi irtisanoa työsopimuksen syytä
ilmoittamatta.
Työsopimuksen purku tarkoittaa eri asiaa kuin työsopimuksen
päättyminen irtisanomisella. Työsuhde voidaan purkaa
välittömästi vain erittäin painavasta syystä (esim. lain rikkominen tai
jatkuva poissaolo työpaikalta ilmoittamatta). Työntekijänä voit
purkaa työsopimuksen heti, jos työnantaja rikkoo ja laiminlyö
asioita, jotka on mainittu laissa tai työsopimuksessa. Kun työsuhde puretaan, irtisanomisaikoja ei
noudateta.
Irtisanomisajat
Työnantajan on noudatettava seuraavia irtisanomisaikoja (ellei työ- tai virkaehtosopimuksessa tai työsopimuksessa ole sovittu toisin)
- 14 päivää, jos työsuhde on jatkunut enintään vuoden
- yksi kuukausi, jos työsuhde on jatkunut 1-4 vuotta
- kaksi kuukautta, jos työsuhde on jatkunut 4-8 vuotta
- neljä kuukautta, jos työsuhde on jatkunut 8-12 vuotta
- kuusi kuukautta, jos työsuhde on jatkunut yli 12 vuotta
Työntekijän on noudatettava seuraavia irtisanoutumisaikoja
(ellei työ- tai virkaehtosopimuksessa tai työsopimuksessa ole
sovittu
toisin)
- 14 päivää, jos työsuhde on jatkunut enintään viisi vuotta
- yksi kuukausi, jos työsuhde on jatkunut yli viisi vuotta
Lisätietoa esim:
Töihin tai opiskelemaan ulkomaille
Opiskelu tai työnteko ulkomailla voi olla ainutlaatuinen kokemus, jonka
aikana saat uusia ystäviä, mielenkiintoisia elämyksiä ja arvokasta
työkokemusta. Jotta kaikki sujuisi hyvin, on ulkomaille lähtöön
kuitenkin valmistauduttava huolella.
Lähditpä Eurooppaan tai Euroopan ulkopuolelle, itsenäisesti tai jonkin ohjelman avustuksella,
vaihto-oppilaaksi tai jatko-opintoihin, ulkomaille opiskelemaan tai töihin lähteminen vaatii
oma-aloitteisuutta, kärsivällisyyttä ja tiedonhankintaa.
Jos olet kirjoilla jossakin oppilaitoksessa, usein on mahdollista
suorittaa osa kotimaisesta tutkinnosta ulkomailla opiskelijavaihdossa. Useimmiten määräaikainen
opiskelu ulkomaisessa oppilaitoksessa kestää lukukauden tai kaksi. Voit
lähteä ulkomaille opiskelemaan opiskelijavaihto-ohjelman kautta tai
omatoimisesti.
Työharjoittelu ulkomailla liittyy omiin opintoihisi ulkomaan harjoittelujaksona. Lisäksi saat hyödyllistä työkokemusta.
Voit myös hankkia itsellesi tutkinnon
opiskelemalla ulkomailla. Voit hakea ulkomaisiin oppilaitoksiin
opiskelemaan käytyäsi lukion tai ammatillisen oppilaitoksen tai
oppisopimuskoulutukseen.
Saadakseen työpaikan
ulkomaisilta markkinoilta, on oltava oma-aloitteinen ja 18-vuotias.
Tietoa mahdollisista työpaikoista ja oikeista yhteystiedoista kannattaa
etsiä jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Au Pair
työskentelee ja asuu ulkomaalaisessa perheessä. Au Pairin toimenkuvaan
kuuluu mm. lasten hoito, kotityöt ja muut tehtävät joista sovitaan
perheen kanssa. Au Pair saa perheeltä majoituksen, ateriat ja
taskurahaa.
Ploteus - Portaali
Euroopan Komission Ploteus - portaali tarjoaa opiskelijoille, työtä
hakeville, työssä oleville, vanhemmille, opinto- ja ammattiohjaajille
sekä opettajille tietoa opiskelumahdollisuuksista Euroopassa. Voit
hakea tarkennetulla haulla tietoja juuri siitä maasta, josta olet
kiinnostunut. Portaali sisältää tietoa opiskelumahdollisuuksista,
koulutusjärjestelmistä, vaihto-ohjelmista ja apurahoista ja käytännön
tietoa ulkomaille muutosta.
CIMO
CIMO on kansainvälisen henkilövaihdon keskus. CIMO edistää
kansainvälistä yhteistyötä koulutuksessa, työ- ja kulttuurielämässä
sekä nuorison keskuudessa. CIMO tukee kansainvälistymistä koulutuksen,
tiedotuksen, neuvonnan ja julkaisujen avulla sekä markkinoi suomalaista
koulutusta ulkomailla. CIMO on opetusministeriön alainen
kansainvälisten asioiden asiantuntija- ja palveluorganisaatio.
CIMON maaoppaista
löydät lisätietoa opiskelusta eri maissa. CIMO:n ja työministeriön
Perustieto-sarjassa julkaistut oppaat on suunnattu nuorille, jotka ovat
suunnittelemassa opiskelua tai esimerkiksi työharjoittelua ulkomailla.
Oppaissa annetaan maakohtaiset perustiedot opiskelusta,
hakumenettelystä ja pääsyvaatimuksista sekä opiskelun kustannuksista,
rahoituksesta ja opintososiaalisista asioista.
Oppaissa kerrotaan myös opintoihin liittyvästä työharjoittelusta, mahdollisuuksista osallistua
vapaaehtoistyöhön sekä muista vaihtoehdoista lähteä ulkomaille. Oppaat löytyvät osoitteesta:
http://www.maailmalle.net/Resource.phx/maailmalle/lisatietoja/
Juttelemaan henkilökohtaisesti?
Voi olla, että jossain vaiheessa haluatkin henkilökohtaista opastusta
ja neuvontaa. Sitä voivat tarjota omalla alueellasi tai esimerkiksi
omassa oppilaitoksessasi toimivat ohjaajat ja neuvojat. Myös
nuorisotiedotuspisteiden ja työvoimatoimistojen henkilökunta voi auttaa
sinua.
Käytännön vinkkejä maailmalle lähtöön
Seuraava hyödyllinen lista linkkeineen löytyy CIMO:n sivuilta.
1. Aloita tiedonhaku ja käytännön järjestelyt ajoissa
Apua ja tietoa on parhaiten saatavilla, kun tiedonhaun aloittaa
ajoissa. Ulkomaisen opiskelupaikan etsintä on syytä aloittaa ainakin
vuotta ennen aiotun opiskelun aloittamista. Myös oman alan
harjoittelupaikkojen etsiminen on hyvä aloittaa ajoissa. Tiedon
etsinnän voi aloittaa esim. tutustumalla CIMOn Maailmalle.net -palveluun ja edetä sitä kautta muiden tiedontarjoajien palveluihin.
2. Etsi tietoa useista eri lähteistä, vertaile ja kysy lisää
Tietoa ulkomailla opiskelusta tai työharjoittelusta löytyy CIMOn
lisäksi suurimmista työvoimatoimistoista, joista saa tietoa myös
työpaikoista ja työnhausta ulkomailla. Lisäksi kirjastoista voi käydä
etsimässä asiaan liittyvää kirjallisuutta tai pistäytyä paikkakunnan
nuorisotiedotuspisteessä. Tietoa kannattaa kysyä myös Suomessa
sijaitsevista eri maiden edustustoista ja kulttuurikeskuksista sekä
suoraan oppilaitoksista tai harjoittelupaikan tarjoajalta.
3. Arvioi kielitaitosi: mitä kieliä osaat ja kuinka hyvin, ehditkö ja
haluatko parantaa kielitaitoasi ennen lähtöä?
Kielitaitoa voi parantaa vielä ennen lähtöä esimerkiksi
kielikursseilla, joita järjestetään useissa opistoissa sekä
kielikouluissa. Myös eri maiden kulttuurikeskukset ja –instituutit
järjestävät kielitaitoa mittaavia testejä sekä antavat kieliopetusta.
4. Suunnittele, miten järjestät rahoituksen
Opintotukea voidaan myöntää myös ulkomailla opiskeluun, jos opinnot
vastaavat tuettavia opintoja Suomessa tai sisältyvät Suomessa
suoritettavaan tutkintoon. Tukea ei myönnetä opiskeluun
kielikursseilla, yliopistoihin pääsyyn valmentaviin opintoihin eikä
yleensä lukion vaihto-opiskeluun. Opintotukea voidaan myöntää myös
ulkomaan työharjoittelujaksolle, jos harjoittelu voidaan lukea hyväksi
suoritettavaan tutkintoon.
Opintotuki on varsinkin perustutkinto-opiskelijoiden tärkein
rahoituslähde, sillä apurahoja ja stipendejä myönnetään pääasiassa
jatko-opiskelijoille. Joitakin apurahoja on olemassa myös
perustutkinto-opiskelijoille, esimerkiksi Venäjälle ja Yhdysvaltoihin.
Opintoja voi rahoittaa myös työskentelemällä osa-aikaisesti. Kannattaa
kuitenkin ottaa selvää mahdollisten palkkatulojen ja apurahojen
vaikutus opintotukeen.
5. Selvitä viranomaisasiat, kuten oleskelu- ja työluvat, viisumi,
viralliset käännökset, todistukset, muuttoasiakirja, verotus
Ota selvää hyvissä ajoin ennen lähtöä millaiset matkustusasiakirjat
tarvitset. Tarvitsetko oleskelulupaa, työlupaa tai viisumia?
· Lisätietoa tarvittavista oleskelu- ja työluvista saa kohdemaan suurlähetystöstä tai konsulaatista.
· Ulkoasiainministeriö antaa tietoa tarvittavista matkustusasiakirjoista
>> http://www.formin.fi/suomi
· Tietoa Pohjoismaihin muuttaville (esim. muuttoasiakirja) saa Pohjola Nordenin palvelusta Haloo Pohjola.
>> http://www.hallonorden.org
Ota selvää myös mahdollisista asiakirjoista, joita oppilaitoksen tai
harjoittelupaikan hakemukseen tulee liittää. Mitä todistuksia tarvitset
(yo-todistus, virkatodistus, ansioluettelo) ja tuleeko todistuksia
käännättää virallisesti?
· Lisätietoja virallisista käännöksistä ja Apostille–todistuksesta saa
Suomen kääntäjien ja tulkkien liitosta tai maistraatin julkiselta
notaarilta.
>> http://www.sktl.net
>> http://www.maistraatti.fi
· Evankelis-luterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat antavat
virkatodistuksia omista jäsenistään. Helsingin seurakuntien jäsenet
voivat tilata virkatodistuksen myös internetin kautta.
>> http://www.helsinginseurakunnat.net/keskusrekisteri
Onko ulkomailla suoritettavilla opinnoilla vastaavuutta kotimaassa?
Onko opiskelupaikkasi virallisesti tunnustettu/ akkreditoitu? Mikä on
maan verotuskäytäntö?
· Tutkintojen tunnustamisesta ja kansainvälisestä vertailtavuudesta saa tietoa Opetushallituksen
ENIC/NARIC -keskuksesta.
>> http://www.oph.fi/tutkintojentunnustaminen
· Ylioppilastutkintolautakunnalta voi tilata tarvittaessa todistuksen korkeakoulukelpoisuudesta.
>> http://www.minedu.fi/yo-tutkinto
· Verotuksesta lisätietoja saa veroviranomaisilta ja esimerkiksi Verohallituksen www-palvelusta
>> http://www.vero.fi/vero-ohjeet
6. Hoida kuntoon sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon ja vakuutuksiin liittyvät asiat
Sairaus- ja tapaturmavakuutus on hankittava niihin maihin, joissa
suomalainen sairausvakuutus ei kelpaa. Koska käytännöt tarvittavan
vakuutuksen osalta vaihtelevat eri maissa, kannattaa ennen matkaan
lähtöä selvittää, mitä vakuutuksia tarvitsee. Ennen lähtöä on syytä
ottaa selville myös rokotukset ja tarvittavien lääkkeiden saatavuus.
Joihinkin paikkoihin voidaan tarvita myös lääkärintodistus.
· Lisätietoa ulkomaille matkustavan sairausvakuutuksesta saa Kelasta
sekä kohdemaassa paikallisesta sairausvakuutuslaitoksesta. Kelan
www-palvelusta saa tietoa myös Eurooppalaisesta sairaanhoitokortista.
>> http://www.kela.fi
· Vakuutuksista voi tiedustella vakuutusyhtiöistä.
Tietoa matkailijan terveydestä (esim. rokotukset) saa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksesta.
>> http://www.ktl.fi
7. Mieti, miten järjestät asumisen ulkomailla
Ota selvää asumisvaihtoehdoista ulkomailla. Mikä on paikallinen
vuokrataso? Järjestääkö oppilaitos tai työnantaja majoituksen? Mitä
vuokraan ja vuokrasopimukseen sisältyy?
· Maakohtaista tietoa asumisesta löytyy mm. Perustieto-sarjan maaoppaista.
· Tietoa väliaikaisesta asumisesta ja vuokra-asunnoista ulkomailla saa mm. alla olevista linkeistä:
>> http://www.studentaccommodation.org
>> http://www.hihostels.com
>> http://www.hostels.com
8. Huolehdi muuttoon liittyvistä käytännön järjestelyistä
Kuinka hoidat kotimaan muuttojärjestelyt? Voitko ottaa lemmikkieläimesi mukaan oleskelusi ajaksi?
· Tietoa muuttopalveluja tarjoavista yrityksistä esim. Keltaisilta sivuilta.
>> http://www.keltaisetsivut.fi
· Lemmikkieläimen vientiä koskevista vaatimuksista saa kohdemaan
lähetystöstä tai eläinlääkintäviranomaisilta. Lisätietoja
lemmikkieläinten tuonnista tai viennistä ulkomaille saa myös Maa- ja
metsätalousministeriöstä. >> http://www.mmm.fi
9. Valmistaudu kohtamaan erilaisuutta ja sopeutumaan toisenlaiseen arkipäivään
Ulkomailla ollessasi joudut sopeutumaan uuteen kulttuuriin ja
toisenlaisiin toimintamalleihin. Koti-ikävää lievittämään on hyvä ottaa
selvää, onko lähettyvillä muita suomalaisia, joiden kokemukset voivat
olla hyödyksi omalla matkallasi.
· Suomi-Seura on maailmalla olevien, sinne lähtevien ja sieltä
palaavien suomalaisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö.
>> http://www.suomi-seura.fi
· Ulkosuomalaisparlamentti on maailmalla asuvien suomalaisten avoin yhteistyö- ja edunvalvontafoorumi.
>> http://www.usp.fi
· Ulkosuomalaisen Internet-pavelu on tapaamispaikka ulkosuomalaisille.
>> http://www.ulkosuomalainen.com
· Merimieskirkon tarkoituksena on tehdä kristillistä, sosiaalista,
kulttuurillista ja diakonista työtä merenkulkijoiden ja ulkomailla
olevien suomalaisten parissa ja toteuttaa kansainvälistä kristillistä
työtä Suomen satamissa.
>> http://www.merimieskirkko.fi
10. Pidä mieli avoimena, terve järki mukana ja nauti matkastasi maailmalle
Katso lisää:
http://www.maailmalle.net/Resource.phx/maailmalle/mainpage/
Eläke
Lakisääteinen työeläkevakuutus antaa turvaa vanhuuden,
työkyvyttömyyden, perheen huoltajan kuoleman ja ikääntyvän henkilön
työttömyyden varalta. Työeläke uudistui 1.1.2005. Eläkettä alkaa karttua jo 18 -vuotiaana (ennen 23 -vuotiaasta lähtien). Eläke
karttuu kaikista työansioista. Samalla vanhuuseläkeikä muuttui
joustavaksi (ennen 65 -vuoden iästä alkaen, nyt oman valinnan mukaan 63
- 68 vuotiaasta). Työssä jatkamisesta palkitaan eläkkeen
kaksinkertaisella karttumalla.
Työeläkkeesi lasketaan Eläketurvakeskuksen rekisterissä olevien
tietojen perusteella. Suomessa ansiotyötä tehneelle henkilölle voidaan
maksaa myös kansaneläkettä, jos työeläkkeen määrä jää pieneksi. Katso
lisää alta.
Työeläke osana sosiaaliturvaa
Sosiaaliturva muodostuu sosiaalivakuutuksesta ja sosiaalihuollosta. Sosiaalivakuutus tarkoittaa niitä lähinnä lakisääteisiä toimenpiteitä, joiden tarkoitus on vakuutusmenetelmällä turvata yksilön toimeentulo määrätyissä sosiaalisissa riskitilanteissa. Sosiaalivakuutukseen kuuluu lakisääteinen eläkevakuutus, sairausvakuutus, tapaturmavakuutus ja työttömyysvakuutus.
Suomen lakisääteinen eläkevakuutus koostuu kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä.
Kansaneläkkeen piirissä on koko väestö. Työeläketurvan
piirissä on koko työvoima mukaan lukien yrittäjät. Työeläkkeet voidaan
jakaa julkisen ja yksityisen sektorin eläkkeisiin. Kansaneläkkeestä
huolehtii eduskunnan alainen Kansaneläkelaitos. Yksityisen sektorin
eläkeasioita hoitavat eläkelaitokset. Niiden keskuslaitoksena toimii
Eläketurvakeskus. Julkisen sektorin eläkkeistä vastaavat Kuntien
eläkevakuutus ja Valtiokonttori.
Työeläke turvaa ansiotyössä työntekijänä tai yrittäjänä toimineen
henkilön kulutustason säilymisen ennallaan eläkkeellä. Kansaneläke
turvaa kaikille eläkeläisille perustoimeentulon. Näillä kahdella
eläkelajilla on oma toisiaan täydentävä tehtävänsä.
Työeläkkeen suuruus vaikuttaa kansaneläkkeeseen. Jos henkilöllä on
pieni työeläke tai ei lainkaan työeläkettä, hän saa kansaneläkkeen
täysimääräisenä. Kansaneläkkeen määrä pienenee työeläkkeen määrän
kasvaessa. Kansaneläkettä ei jää lainkaan maksettavaksi, jos
ansioeläkkeiden määrä ylittää tietyt tulorajat.
Työnantajan velvollisuus on vakuuttaa kaikki työntekijänsä ottamalla
heille eläkevakuutus ja maksamalla vakuutusmaksut. Työsuhteen
pituudella ei ole merkitystä. Vakuuttamisvelvollisuus koskee myös
kotitalouksia niiden toimiessa työnantajina.
Lisää tietoa: www.etk.fi
Nuorelle työntekijälle
Nuorena tehty työ ja silloin ansaitut palkkarahat vaikuttavat työeläketurvaan. Eläketurvan kannalta ei ole yhdentekevää, minkälaisessa työsuhteessa nuorena on, vai onko lainkaan. Suurimmalle osalle ihmisiä eläke merkitsee vanhuuden päivien ansaittua lepoa. Kun kaikki menee hyvin ja työura päättyy kuudenkympin tuolla puolen, tarjoaa nuoresta asti kartutettu työeläke toimeentulon ja säilyttää entisen kulutustason.
Eläke-etuudet voivat kuitenkin ajankohtaistua paljon ennen
vanhuuseläkeikääkin. Valitettavasti jotkut menettävät työkykynsä jo
nuorella iällä. Silloin työeläkkeen työkyvyttömyysturva takaa
kohtuullisen toimeentulon nuorellekin.
Myös nuorten työntekijöiden ja yrittäjien työeläkemaksuilla on kaksi
tärkeää tehtävää. Niillä turvataan maksajan itsensä eläketurva ja
tuetaan nykyisten eläkeläisten toimeentuloa. Siksi työeläketurva on
pitkä projekti, jossa jokainen vuorollaan maksaa ja saa.
Jos lähdet ulkomaille töihin, ota eläkeasioista selvää! Eläke voi
karttua Suomeen tai työntekomaahan tai sitten sitä ei kartu lainkaan.
Ulkomailta Suomeen töihin tulleiden työeläke karttuu samalla tavoin
kuin suomalaisten.
Lisää tietoa eläkeasioista



Miten teet työsopimuksen, milloin verokortti viedään, voitko
irtisanoutua työstä jossa et viihdykään?

