Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti jokin aika sitten, että hallitus on päättänyt avata rautateiden henkilöliikenteen kilpailulle. VR:n yksinoikeudesta liikennöidä Suomen rataverkolla on tarkoitus luopua ensi vuosikymmenellä. Tavoitteena on parantaa rautatieliikenteen palvelutasoa ja asiakaslähtöisyyttä sekä kasvattaa junaliikenteen osuutta henkilöliikenteessä.

Kuluttajille vapaasta, reilusta ja toimivasta kilpailusta on hyötyä. Liikenteessä meillä on kokemusta linja-autoliikenteen kilpailun vapauttamisesta ja tulokset ovat olleet myönteisiä: linja-autolla matkustaminen on halventunut merkittävästi – tämän vuoksi myös VR on joutunut laskemaan junalippujen hintoja.

Keskustelussa on kiinnitetty huomiota niin sanottuihin kermankuorijoihin. Liikenne- ja viestintäministeri on ilmoittanut, että päätös avata rautateiden henkilöliikenne kilpailulle ei tarkoita ns. kermankuorijoiden päästämistä markkinoille. Toisaalta esimerkiksi Osmo Soininvaara on blogissaan ilmaissut näkemyksensä siitä, että Ruotsin ja Britannian menestys rautatiekilpailun vapauttamisessa johtuu siitä, että ”kermankuorinta” on sallittu, niin kuin se on nykyisin sallittu myös Suomen bussiliikenteessä.

Todellisuudessa kerman pitää kuulua kansalle. Toimivan kilpailun tulee estää yrityksiltä kermankuorinta. Kilpailun avaaminen tulee järjestää sellaisella tavalla, että kuluttajat ovat keskeisimpiä hyötyjiä. Jos on luvassa kohtuuttomia voittoja, ne kuuluvat kuluttajille – yritykset saavat tyytyä kohtuulliseen tuottoon!

Kuluttajaliitto on tyytyväinen siihen, että rautateiden henkilöliikenteen avaamisessa kilpailulle keskeiseksi tavoitteeksi on otettu rautatieliikenteen palvelutason ja asiakaslähtöisyyden parantaminen. Kuluttajaliitto on myös ollut yhteydessä liikenne- ja viestintäministeriin ja ilmaissut halukkuutensa olla mukana kilpailun avaamisen käytännön järjestelyissä ja pyrkimässä kuluttajien kannalta mahdollisimman hyvään tulokseen. Ministerin kanta kuluttajien äänen kuulemiseen on ollut myönteinen.

Timo Niemi

JURISTI