Kuluttajaliitto
Kuluttajaliitto - Etusivulle Oikeudet ja asuminen Elintarvikkeet ja ravitsemus Talous Terveyspalvelut Eettisyys ja ympäristö

Ajankohtaista

10.9.2009 14.42

Hintamerkintäkiista ohjaa keskustelua pois tärkeämmistä asioista

Viime päivinä vellonut keskustelu viimeisen myyntipäivän lähellä alennuksella myytävien elintarvikkeiden hintamerkinnöistä vie Suomen Kuluttajaliiton mielestä painoarvoa kuluttajapolitiikalta ja ohjaa keskustelua muualle. Kauppa on siirtänyt keskustelun elintarvikkeiden turvallisuudesta pelkkään alennuslappuhinnoitteluun.

 

On selvää, ettei valvova viranomainen voi ohittaa lain vaatimuksia valvontatoimessaan. Kuluttajavirasto onkin esittänyt Päivittäistavarakauppayhdistykselle (PTY), että alennuselintarvikkeiden hintailmoittelun voi hoitaa samalla tavalla kuin esimerkiksi tekstiilien osalta eli taulukolla tuotteiden yhteydessä. Ottaen huomioon alennuksella myytävien elintarvikkeiden vähäisen määrän verrattuna esimerkiksi vaatteiden alennusmyynnin määriin, ei tunnu uskottavalta, ettei elintarvikekaupassa  kyettäisi ”laputtamisen” lisäksi merkitsemään alehintoja taulukkoon. Näin turvattaisiin kuluttajien mahdollisuus ostaa niin sanottuja viimeisen myyntipäivän tuotteita edullisesti samalla kun varmistetaan oikea hintainformaatio.

 

Hintamerkintäasetuksen tarkoituksena on edistää kuluttajien hintatietoisuutta ja helpottaa vertailemaan eri tuotteiden hintoja yhä monipuolistuvilla markkinoilla. Kuitenkin hintamerkinnöissä  on  edelleen paljon parannettavaa. Hintamerkintäasetus velvoittaa  liikkeet ja myymälät ilmoittamaan hinnat muun muassa näyteikkunoissa. Suomen Kuluttajaliiton paikallisyhdistykset ovat vuosittain seuranneet myymälöiden näyteikkunoiden hintamerkintöjä eri puolilla Suomea. Hintamerkintäseurannan tulokset ovat olleet melko masentavia. Osa liikkeistä jättää järjestelmällisesti ja tarkoituksellisesti hinnat merkitsemättä näyteikkunoissa. Erityisen tyypillistä tämä on ketjuihin kuulumattomissa vaate- ja erikoistavaraliikkeissä.


Palaa otsikoihin



Tulosta sivu
Tekstin koko Pienennä Suurenna


Viikon kysymys

Vinkkaa kuluttaja-aihe!





Poutapilvi web design Oy