Ajankohtaista talousasioissa

29.1.2010 9.34

Kotkan kaupunki ja Kotka-Kymin seurakuntayhtymä käynnistivät keväällä 2009 hankeen ”Kumppanuudella taantumaa vastaan”.

Hankkeen tarkoituksena on olemassa olevin yhteisin resurssein lieventää laman aiheuttamia henkisiä ja taloudellisia kärsimyksiä. Aloitteen yhteistyöhankkeeseen teki Kotka-Kymin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto tammikuussa 2009. 


Hankkeeseen liittyy kolme osaprojektia.

Seurakuntayhtymä palkkasi kumppanuushankkeeseen määräaikaisen työpaikkadiakonin, jonka tehtävänä on henkisen tuen antaminen irtisanomisuhan alla eläville. Hän toimii yhteistyössä ammattijärjestöjen ja työnantajien kanssa. Työpaikkadiakoni aloitti työnsä syyskuun alussa 2009.     

Toisena osaprojektina hankkeeseen liittyy sosiaalisen luototuksen rahasto. Seurakuntayhtymä on päättänyt antaa 50 000 euroa ja kaupunki 100 000 euroa rahastoon, josta myönnetään pienluottoja ja takauksia laman takia taloudellisiin vaikeuksiin joutuneille yksityisille kotkalaisille. Rahastoa hallinnoi johtokunta, johon kuuluu sekä kaupungin että seurakuntien edustajia.

Kolmantena osaprojektina on kaupungin kanssa yhteinen Apaja-hanke, jonka tavoitteena on edistää maahanmuuttajien työllistymistä.


Kotka-Kymin seurakuntayhtymän kotisivuille


Palaa otsikoihin



Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy